Terveesti itsekäs

Monesti tulee laitettua aina toiset etusijalle kun on hyvinvoinnista kyse. Kun joku pyytää apua, ollaan heti valmiita auttamaan vaikka itsellä olisi jo pitkä päivä takana ja omia hommia tekemättä. Kuinka hyvä asia onkaan että autamme läheisiämme, kunhan se ei tapahdu sen varjolla että emme muista siinä hetkessä myös pitää huolta itsestämme. 

Minulla on ollut todella vaikeaa löytää sitä tervettä itsekkyyttä itsestäni. En ole ajoissa osannut tai uskaltanut vetää rajoja omaan kohteluuni ja sen seurauksena minusta on tullut todella arka ihminen. Olen kokenut että minulle elämä ei anna ihan kaikkeaan kun en oikein uskalla elää sitä kunnolla. 

Onneksi kuitenkin osasin kääntää kelkkani ennen kuin totaalinen uupumus iski. Siltikin se on jättänyt lähtemättömät jäljet sisälleni ja se vaikuttaa edelleenkin käytökseeni. Minun vetäessä rajat, oli selvää että osa ihmisistä katoaa ympäriltäni. Se oli vaan tehtävä jos aikoi itse selvitä siitä kaikesta. Helppoa se ei ollut, mutta näin jälkikäteen vois sanoa että se kannatti.

Se ennen vanhainen puhumattomuuden kulttuuri joka minulle on lapsesta asti opetettu, on myös vaikeaa saada nyt itsestäni pois. Ei omia ongelmia ja mielen päällä olevia asioita ehkä kannata yksistään miettiä öisin. Niistähän voi puhua vaikka ystävällä. Jaettu huoli on jo hieman pienempi ja ystävän kommentit saattavat antaa paljonkin uutta näkökulmaa asioiden läpikäymiseen tai ne voi jopa ratketa. Tätäkin olen opetellut. Ja lisäksi vielä hyvin tuloksin.

Eikä nykyaikana ole mikään tabu käydä puhumassa ihan vaikka psykologin kanssa. Minun nuoruudessa kuulin vain hullujen käyvän siellä. Oih ja voih 🙅 Onneksi tämä ilmiö on muuttunut jo ihan arkipäiväksi ja monet nuoretkin käyvät puhumassa ammattilaisen kanssa ihan omasta tahdostaan.

Tuntuu kyllä siltä että vaikka ikää karttuu, niin uutta opittavaa silti on koko ajan. Ihan koko ajan. Ehkä suurin oppi on kuitenkin se että itseensä kannattaa panostaa. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi. Se on se ja sama vaikka haet muiden puolesta kuun taivaalta, niin muista ettei se vie sinua välttämättä yhtään parempaan suuntaan. Opettele vetämään ne terveet rajat ja myöskin sanomaan ei, ajoissa. 

Oma hyvinvointi on kuitenkin loppujen lopuksi se tärkein. Sen ylläpitäminen ja vaaliminen. Menetettyä terveyttää on vaikea saada takaisin.

Omassa elämäntapamuutoksen alussa jouduin toden teolla tämän itsekkyyden opettelemaan. Se vastuu omasta itsestä on vain sinulla itsellä. Se vastuu on kuitenkin niin suuri ja sitä täytyy jaksaa kantaa ihan loppuun saakka. 

Kun sinä voit hyvin niin se varmasti heijastuu perheeseenkin, kun jaksaa paremmin olla siinä arjessa mukana ja läsnä. Maailma ei kaadu jos joskus jää väsymyksen vuoksi imuroimatta tai vessa pesemättä. Ne siivoukset odottaa. Tai vaikkapa haluatkin käväistä lenkillä ennen kun alat laittamaan puhtaita vaatteita kaappeihin. Tai otat vaan ihan omaa aikaa. Nämä ovat sitä pientä hyvää itsekkyyttä.

Isompia on sitten ne kohteluun ja avun pyytämiseen vedetyt rajat. Voi pian ollakin niin että se ystävyys loppuukin siihen, kun toinen ei voi ymmärtää kun sanotkin yhtäkkiä EI. Silloin sinä olet muuttunut inhottavaksi ihmiseksi joka ei auta koskaan muita. Vaikka tilanne onkin juuri päinvastainen. Sinä et itse saa vastapalveluksia tältä tyypiltä. Silloin on hyvä miettiä menettääkö siinä ystävyydessä kuitenkaan mitään. Ehkä sen ettei itse pala loppuun hänen kanssaan.

Terve itsekkyys on mielestäni sitä, että että pidät huolta jaksamisestasi ja itsestäsi. Uskoisin että tähän terveeseen itsekkyyteen kuuluu opetella myös tuntemaan itsensä. Täytyy tietää mihin ne rajat vetää.  

Sairastakin itsekyyttä on, jos ei koskaan osaa asettua toisen tilanteeseen. Ei olla valmiita auttamaan tai joustamaan missään. Tai tehdään se marttyyrimaisesti ja siitä avusta muistutellaan suurin piirtein joka päivä. Silloin ollaan itsekkäitä ja röyhkeitä ihan itsekkäistä syistä!